11.11.2011 - 23:08
Syksy on ihkua aikaa raakaruokituille koirille joiden Ihminen on onnekseen hyvissä välilöissä usean saaliseläimen välittäjän kanssa. Normimuona, kana, possu, nauta ja kala, ovat saaneet rinnalleen sesongin herkut. Eläköön biodiversiteetti kupissa!
Ehdoton ykkönen on tietenkin hirvi, jota on saatu pariltakin ystävältä. Jättiriista maistuu monessa muodossa: jauhelihana, kylkiluuna, selkärustona ja lapaluuna. Mammuttimaisen kokoiset putkiluut eivät hajoa perrojen leuoissa, mutta tarjoavat toki pitkään viihdytystä.
Vuosi-pari sitten A&U:lle tarjottiin kokonaista lampaan päätä. Kokeilu päättyi lyhyeen, kun koirat ei tykänneet syötävän tuijotuksesta. Tänä syksynä lammasparan pää oli halkaistu, ja njam, niin upposi sekä aivo, kallo, karva sekä silmä. Ällöttävää mutta totta.
Toinen hirviystävistä antoi maistiaisiksi myös teeren lihaisan rangan. Ursula imaisi oman puolikkaansa alle aikayksikön, Alma puolestaan oli sitä mieltä että vainaja oli epäilyttävä. Useamman hautausyrityksen jälkeen linnunpuolikas siirtyi Ihmisen haltuun ja sitä kautta Urkki-imurin kitusiin.
Nyt vain jäädään odottelemaan poroerotuksen tuloksia pohjoisesta... njam!
13.08.2011 - 22:03
Kuono ojossa maailmaa syleilevälle Ursulalle on löytynyt yli 5000 tunnetun nisäkäslajin kirjosta mielenkiintoinen verrokki, pullonokkadelfiini. Yhtäläisyyksiä näiden nokkaeläinten välillä on paljon, tosin myös joitakin eroja. Tässä joitakin otteita lajien kuvauksista. Delfiinien kuvaus on poimittu Wikipediasta ja nokkakoiran kuvaus perustuu Ursulan Ihmisen havaintoihin.
Ulkonäkö
Pullonokkadelfiini, Tursiops truncates: pullonokkien väritys on harmaa. Se vaihtelee selkäevän tummanharmaasta hyvin vaaleanharmaaseen ja vatsanalusen melkein valkoiseen. Pullonokan kasvoilla on tunnusomainen ”hymy”.
Puikkonokkakoira, Canis ursulensis familiaris: puikkonokan väritys on hailea. Se vaihtelee pään ja raajojen ruskeahkosta takaosan hyvin vaaleanharmaaseen. Puikkonokan kasvoilla on tunnusomainen ”ällistyshymy”.
Käyttäytyminen
Delfiini: Pullonokat uivat 5–11 km/h nopeudella ja lyhyitä matkoja jopa 40 km/h. Joka 5.–8. minuutti delfiinin pitää nousta pintaan hengittämään, mutta useimmin ne ovat veden alla vain muutamia minuutteja. Eläinten uni on hyvin kevyttä.
Laji on tunnettu sen ystävällisestä luonteesta ja uteliaisuudesta vedessä tai veden lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Kaikesta huolimatta delfiinit ovat petoeläimiä, ja ne osoittavat aggressiivisuutta. Urokset taistelevat keskenään naaraista ja vallasta. Pullonokat ovat myös hyökkääviä haita ja pienempiä delfiinejä kohtaan.
Koira: puikkonokka sekä ui että juoksee pääsääntöisesti vähintään 40 km/h nopeudella. Joka 5.-8. sekunti sen pitää läähättää, tuhahtaa tai aivastaa kuuluvalla äänellä. Vedessä se viihtyy joitakin tunteja ja veden alla useita sekunteja. Eläimen uni on aivan liian kevyttä.
Laji on tunnettu sen ystävällisestä luonteesta vettä kohtaan sekä uteliaisuudesta kaikkea muuta kohtaan. Kaikesta huolimatta puikkonokka on peto ja osoittaa myös aggressiivisuutta. Puikkonokka taistelee sekä saavutetuista että saavuttamattomista eduista. Lisäksi se on puolustushyökkäävä mm. pyllynhaistelijoita sekä isoja mustia koiria kohtaan.
Ravinto
Delfiini: Pullonokat syövät pieniä kaloja ja joskus kalmareita, rapuja, mustekaloja ja muita pieniä eläimiä. Niiden pyöreäpäiset hampaat sopivat pitelyyn mutteivät pureskeluun. Pullonokat saalistavat yleensä laumoissa.
Koira: puikkonokka syö lähes kaikkea orgaanista materiaalia, mm. luuta, pizzaa, keittämätöntä makaronia, 12kk kypsytettyä espanjalaista (kallista) juustoa, heinää ja vaniljajäätelöä mustikoiden kera. Sen hampaat sopivat pureskeluun, myyrän tappamiseen, tennispallon lutkuttamiseen ja kepinkantoon. Puikkonokka saalistaa lauman jäsenten vartioimatta jättämää ruokaa.
01.07.2011 - 22:12
Pakkastalven jälkeen koirat olivat pitkäkarvaisia ja kovin kovin tuplaturkkisia. Kevään trimmauksen lohduton lähtötilanne oli tämä eli malli "tursake" x 2:

Yksi varsin perusteltu syy karvanpoistoon: kun Alma istahti pöheikköön, rastat tarrasivat välittömästi kyytiin kaiken irtaimen aineksen (kuva on pyllystä ja 90° kallellaan, koska Ihminen ei vielä hallitse uuden tietokoneensa kaikkia toimintoja - katsoja on hyvä ja kääntää päänsä kohti vasenta olkapäätä):
Sitten seurasi karvojen osapoisto, jonka tulos oli lähinnä säälittävä:

Päivä-pari myöhemmin tehtiin koirista Pelle Hermanneja ja toispuolisia korvapuolia. Kuvassa ollaan laskettelukeskuksen jämälumilla:

Loppujen lopuksi koirat saavuttivat normaaliperron ulkonäön, mutta se on taas uuden tarinan aihe...
19.06.2011 - 20:57
Kesän myötä:
- karvat läks! (parin esiasteen/välivaiheen kautta, hihi)
- punkit ovat hamunneet koiria, ja ihminen Frontlinea
- ruoho (ei se amsterdamilainen malli) ja uinti maistuu
- Urmeli täytti 3 vuotta - mutta ei vieläkään aikuistunut (MIKSI?)
- Uu on kehittynyt agilityssa (tai ehkä sittenkin Ihminen)
- Almatialainen kävi peko-kokeessa, raportti ehkä joskus...
- tulossa: lauman hajottaminen Ihmisen työmatkan ajaksi. Jännää! Ja kamalaa samaan aikaan...

21.05.2011 - 09:28
Puolivuosittain Alma uskollisesti avustaa Ihmistään autonrenkaiden vaihdossa.
Ensin mennään kellariin, vieritetään säilössä olleet kumit varastosta (luonnollisesti jokaista pitää saattaa nenä tuhisten pitkin keltsun käytävää) ja viedään hissiin. Tämän jälkeen A kiipeää rappuset ja Ihminen saattaa renkaat hissillä katutason kerrokseen. Ihan pikkupentuna Almis ei millään meinannut tajuta että "täällä se meni tuohon koppiin ja tuolla ilmestyi esiin". Nyt aikuisena siirtymä kerrosten välillä on Almalle ihan tavallinen ilmiö (mutta luultavasti yhtä ymmärrettävä kuin teleportaatio olisi keskiajan ihmiselle).
Sitten rontataan renkaat rapusta autoon, ja jonkin ajan päästä vaihdetut autosta rappuun. Ja loppu toistuu päinvastaisessa järjestyksessä: pyörylät hissiin, koira portaita myöten kellarikerrokseen, jossa emäntä ja renkaat ovatkin jo sopivasti valmiina paimennettaviksi kohti säilytyskomeroa.
"Varasto on varmistettu, ei vihollisia voimia läsnä. Renkaat voi siirtää loppusijoituspaikkaan" (tällä kertaa apulaisen apulaisena mukana iloriepu, ex-hylje):

[Mainittakoon että renkaat vaihdettiin jo hollin aikaa sitten (niin kuin lakikin määrää), mutta raportointia haittasi lauman kirjurin siirtyminen ikkuna-ajasta omena-aikaan. Toisin sanoen posahtamassa ollut Windows-pc korvautui yllättäin Applen koneella ja uuden filosofian opettelu on hidastanut päivityksiä. Mutta ehkä tämä tästä kehkeytyy...]
01.05.2011 - 01:03
Tehtiin lenkki keskikokoisen kaupungin vappuaaton ytimeen klo 23-24. Periaatteessa kaikkine känniläisineen & lasinsiruineen riskialtis reissu, käytännössä tälle porukalle pala kakkua .
Lauman koirajäsenet saivat taas monipuolista kokemusta sekä kaksi- että nelijalkaisista ihmisistä, jotka puhuivat promilleista riippuen joko suomea tai leijonaa. Ihminen sai myös (ei-niin-kaivatun) tilaisuuden toimia hätäkeskushälyttimenä ja rintakipuisen ihmisen ensihoitajana.Loppujen lopuksi potilas pääsi hoitoon (luultavasti putkaan) ja laumakin jatkoi matkaansa. Matkaa, jonka ensisijainen tarkoitus oli koirien liikunta ja toissijainen pullojen keruu koirien "ruokarahastoon".
Hyvin täyttyivät tavoitteet. A & U kipittivät ehkä pari kilometriä, haistelivat kymmeniä koirapissoja, satoja ihmispissoja ja ehkä tuhansia ihmisyrjöjä (!). Pulloja löytyi Prisman muovikassillinen, liki 6 euron edestä, eli melkein yhden koiran viikon eväiden kattamiseen. Kohtalaisen hyvin iltalenkin yhteydessä.
|
Kirjoittaja
Muistiinpanoja kikkaraisen koiran ja laumansa elämästä avarassa maailmassa. Toiset ovat perroja, toiset ihmisiä. Samaa laumaa yhtäkaikki.
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia ellei toisin mainita. Kuvien luvaton käyttö kielletty.
Päivittelyt
14.7. Kisailut-sivulle lisäyksiä ja (turhia?) lupauksia tulevista päivityksistä
1.5. sesonkikuva
26.4. Kisailut-sivulle järjestystä & päivitystä
13.4. sesonkikuva, sanavarasto & lempinimet
Lempinimiä
Alma:
Almanaakka
Almatialainen
Almis
Almodovar
Almuska
Hampiainen
Hyöriäinen
Höyrypylly
Kassi-Alma
Korvaläppäkorva
Puhvelivasikka
Pupukoira
Rusakko
Ursula:
Pulu
Rusina
Urrr
Urkki-Purkki
Urmeli
Urpo-Nalle
Urpilainen
Ursina
Sesongin kuva
MS Picture Managerissa ei ole kiilusilmäisyyden poistotoimintoa.

Sanavarasto
Perusjutut: Alma, autoon, ei, hiljaa, hyvä, häkkiin, irti, kanna, kaveri, keittiöön, koira, kotiin, kuppi, käteen, käyppäkattoon, köllölleen, malta, mennään, nami, nälkä, paikka, pakki, panta/panta pois, pidä, pisu, riittää, saa tulla, sano! (=hauku!), seiso, syömään, taakse, tule, ulos, vapaa, vettä
Leikkikalut ja leikit: keppi, pallo, pullo, omppu, lumppari (=lumipallo), luu, missä, etsi, kummasta kädestä, koppi, taistellaan!, otsa (=lelu otsalla kunnes luvan kanssa kopataan suuhun), päivää (=kättelee tassulla)
Tottis: eteen, hyppy, istu, kiitos, maahan, nouda, sivu, stop, treenaamaan, tänne
Jälki-, haku- ja pelastusharjoitukset: hommiin, jälki, lisää, missä (=maalihenkilön näyttö), muista (=hajumielikuvan merkkaus), näytä, pöytä, ryömi, takki / takki pois, ukko
Ursulan agilitysanasto: hop, kepkepkepkepkepkep.., kiep (takaakierto), kiiipee (kaikki kontaktiesteet), kosske (kontakti), menemenemene (loppurutistus), o-do-ta, pituuuus, pussiiiin, putkeeeen, pöytä, rrrengas, tässä
|